Skip to content

Rankka työ ja rankat huvit yhdistyvät – Robot Uprising -hackathonin jälkimainingit

Oct 23, 2018 12:00:00 AM twoday

Viime viikonloppuna Helsingin Terkko Health Hub muuntautui Dvergarin autonomiseksi robottitehtaaksi, jossa 150 koodaajaa muodosti 5-henkisiä tiimejä yhden yhteisen tavoitteen eteen; heidän tuli päästä käsiksi robottitehtaan syövereissä piilevään ODIN-tekoälyyn. Sen salaus saataisiin purettua, kun tiimin robotti on ratkaissut kaikki radan haasteet. 

Tarinallisuus on kaunis ja jo vuosia vallanneen trendin mukaan post-apokalyptinen. Koko tapahtumapaikka on tunnelmavalaistu sopimaan salamyhkäiseen robottien ohjelmointiin.

Selkokielellä kerrottuna kyseessä on 5-osainen esterata, jossa robottien pitää tehdä tehtäviä, kuten suunnistaa valkoista teippiä pitkin, nostaa kuutio ylös, kulkea erilaisilla alustoilla ja osata painaa nappia. Loppuun päässeet robotit yrittävät töniä toisensa pois areenalta.

48 nopeasti kuluvaa tuntia koodausta

Tiimit koostuivat opiskelijoista ja yleisesti robotiikan alasta kiinnostuneista henkilöistä, eikä kukaan jäänyt yksin. Saattoi olla kuitenkin niin, että jäsenet näkivät toisensa ensimmäistä kertaa tapahtumaviikonlopun aikana. Tällöin esille nousi omien ja muiden vahvuuksien tunnistaminen kaikkien eduksi.

Visman tallissa oli 8 tiimiä, joiden keskuudessa havaittiin laajaa variaatiota haasteen lähestymistavoissa. Eräs tiimi tahtoi paremman näkökyvyn robotilleen, kuin mitä annetut osat sallivat, joten he yhdistyvät yhden älypuhelimen robottiinsa, ja käyttivät sen kameraa ja taskulamppusovellusta radan läpäisyssä.

Toinen tiimi ratkaisi ohjauksensa PS4-ohjaimella, vaikka tällöin pisteet vähenivät (autonomisesti liikkuvasta robotista sai enemmän pisteitä, mutta iso osa tiimeistä silti nojasi kauko-ohjaukseen). Yksi tiimeistä panosti tapahtuman alakulttuurin syleilyyn ohjelmoimalla robottinsa laulamaan Star Warsin tunnusmusiikkia.

Visman oma joukkue koostui suomen eri Visma-yhtiöiden työntekijöistä, meiltä Visma Consultingilta* mukana oli Joona. Hänestä tapahtuman isoin anti oli päästä tutustumaan Legon Mindstorms -alustaan sekä tavata muita vismalaisia.

*CVC Capital Partners osti syyskuussa 2022 Visman Custom Solutions -divisioonan, johon myös Visma Consulting kuului. Näin syntyi uusi, pohjoismainen digitaaliseen muutokseen keskittyvä teknologiayritys, joka toimii nyt nimellä twoday. 

"Meidän joukkueessa kaikilla oli ohjelmointikokemusta, mutta vain yksi oli aiemmin tutustunut Legon robotteihin.”

Lego-robottien verinen taisto

Sunnuntaina tiimien robotit laitettiin totiseen testiin. Finaali striimattiin Twitch-palvelun kautta kaikkien halukkaiden nähtäville, ja paikan päällä tunnelma oli huikea. Onnistumisten ja luovien ratkaisujen mukana elettiin ja taputettiin, ja robottien tippuessa areenalta yleisö haukkoi henkeään.

Vaikka tiimit saivat käydä areenalla koko viikonlopun ajan testailemassa robottejaan, juontajat sekä järjestäjät eivät välttyneet yllätyksiltä – yksi robotti loikkasi tahallisesti alas ensimmäiseltä esteeltä ja kiisi suoraan loppua kohti, ja kiipesi takaisin areenalle (toki joukkue tietoisesti verotti omia kokonaispisteitään, mutta tilanteen huumoriarvo oli korkealla). Toinen joukkue jatkoi valkoisen teipin seuraamista tuoden oman teippinsä kentälle, helpottaen robottinsa etenemistä myöhemmilläkin esteillä.

"Rata oli haastava. Iso osa kisan ajasta meni sensoreihin sekä käytössä olleisiin kirjastoihin tutustumisessa. Lopulta meidän robomme pääsi autonomisesti labyrintin läpi, mikä oli jo hyvä”, kertoo Joona finaalitunnelmista.

Winner-Procrastinators-Robot-Uprising-2018-Tapio-Auvinen

 

Kilpailun kokonaispisteiden voitto meni Visma-tallissa kisanneelle Procrastinators-joukkueelle! Heidän strategiansa oli vertaansa vailla; he rakensivat yhteisen sovellusalustan, jonka jälkeen jokainen joukkueen jäsen lähti ratkaisemaan tiettyä radan osa-aluetta. Näin kaikkien haasteiden ratkaisuun oli paljon aikaa, vaikkakin vähemmän brainstormausta.

Onnittelut kaikille joukkueille ja järjestäjille vielä hienosta tapahtumasta! Oli hienoa seurata aiheeseen syventyneiden henkilöiden intensiivistä työskentelyä ja samalla tapahtuman rentoa kokonaistunnelmaa!

Kuvat: Robot Uprising 2018 (Tapio Auvinen ja Markus Ketola)

Aiheeseen liittyvät artikkelit