Skip to content

Aikaa ja olosuhteita kestäviä teollisuuskoneiden ohjelmistoja

Sandvik

Sandvik on maailmanlaajuisesti toimiva metalli- ja kaivosalan teollisuusyritys, joka työllistää kaiken kaikkiaan noin 45 000 henkilöä. Suomessa toimintaa on Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Turun tehdas valmistaa kaivoskoneita, joiden kehittämisessä olemme päässeet tekemään yhteistyötä.

twoday-blog-aikaa-ja-olosuhteita-kestavia-teollisuuskoneiden-ohjelmistoja2

”Ei mikään ihan tavallinen koodausprojekti”, twodayn Jouni ja Tomi kertovat ohjelmistokehitystyöstään Sandvikilla.

 

Ohjelmistokehittäjät Jouni Peltonen ja Tomi Lammi ovat olleet Sandvikilla mukana jo useissa eri projekteissa kehittäen ohjelmistoja pääasiassa kaivoskoneiden näyttöjen käyttöliittymiin sekä lataus- ja syöttöasemiin.

”Vaikka kyseessä on teollisuuskone, niin käyttöliittymäsuunnittelu on periaatteessa samanlaista kuin webbisovelluksessa tai puhelinapplikaatioissa – se vaan sattuu olemaan erilaisessa laitteessa”, Jouni kertoo. Toisaalta se juuri se on myös asia, mikä tekee työstä mukavaa: ”Kivointa hommassa on sen erilaisuus. On mukava tehdä erikoisempaa projektia, kun on vuosia tehnyt jo erilaisia webbikäyttöliittymiä ja webbisovelluksia – se tekee projektista mielenkiintoisen.” 

Kuljetus- ja lastauskoneiden kehittäminen vaativiin kaivosolosuhteisiin on tarkkaa puuhaa – vaarallisissa ja haasteellisissa olossa työskennellessä täytyy huomioida tarkat turvatoimet sekä rajalliset resurssit. Käytännössä koneet ovat suurimman osan ajastaan tunnelissa, toisinaan myös jo valmiiksi vaativissa paikoissa kuten aavikoilla tai niin riskialttiissa paikoissa, että kuskin työ täytyy tehdä etäohjauksella.

Tämä vaatii tarkkoja ratkaisuja esimerkiksi datansiirtoa ja huoltotoimenpiteitä ajatellen, spesifejä toimintoja käyttöliittymään sekä tehokasta testausta ja erinomaista käyttövarmuutta. Sandvikin tiimi koostuukin pätevistä osaajista sekä useista alihankkijoista, jotka mahdollistavat kaikkien osa-alueiden huomioimisen.

Monipuolinen projekti ja joustava työympäristö saavat viihtymään

Vaikka Sandvikilla porukkaa riittää, kuvailevat ohjelmistokehittäjät työympäristöä mukavaksi: ”Pidän Sandvikista työympäristönä, yritys on iso mutta ainakin Turun yksikössä asiat hoituvat joustavasti”, Tomi kertoo. Myös projektissaan hän on viihtynyt hyvin: ”Projektini on varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen sekä teknisesti edustaa tulevaisuuden ratkaisuja. Teknisessä mielessä oma osaaminen on osunut hyvin projektiin, mutta kyllä matkan varrella on uuttakin päässyt oppimaan.” 

Hyvän työympäristön lisäksi myös onnistumiset tsemppaavat työssä eteenpäin: ”On palkitsevaa nähdä valmiissa tuotteessa oma kädenjälki, erityisesti jokin itseltä tullut idea, joka loppupeleissä helpottaa myös loppukäyttäjän hommaa.”, kertoo Jouni. Tomi komppaa: ”Jep, ja olen myös saanut vietyä projektin kehitys/käännösympäristöä hallittavampaan suuntaan, mikä totta kai motivoi.”

Positiivista palautetta tulee niin ikään Sandvikin puolelta: ”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä twodayn tekijöihin ja ylipäätään yhteistyöhömme. twodaysta on tullut meille tärkeä strateginen kumppani”, kertoo Sandvikin Engineering Manager Juha Keihäs. ”Haastavasta työnannosta huolimatta sopivat tekijätkin löytyivät nopeasti.”

Tarvitsetko osaavia ohjelmistokehittäjiä tai apua haasteiden ratkaisemiseen?

Ole yhteydessä suoraan Oskariin tai laita meille viestiä alla olevalla lomakkeella, niin keskustellaan yhdessä juuri teille sopivasta ratkaisusta.

Oskari Huiskala

Tailored solutions, mobile development
oskari.huiskala@twoday.com
040 595 2735

Onnistumisia muiden asiakkaidemme kanssa

Seure kehittää älykästä, monikanavaista asiakaspalvelua twodayn kanssa

Seure valitsi alkuvuonna 2024 twodayn Microsoft Dynamics 365 - ja Power Platform -pohjaisten liiketoimintasovellusratkaisujen kehittämisen ja ylläpidon kumppaniksi. Yhteistyön aikana on jo kehitetty ja otettu käyttöön uusia ominaisuuksia Seuren monikanavaisten palveluprosessien tukena.

Tarkkaa ennustamista ja nopeaa reagointia liiketoiminnan muutoksiin - RELEX käyttää Pigmentiä liiketoiminnan suunnitteluun

RELEX on vuosien ajan luottanut Exceliin taloudellisen suunnittelun työkaluna, mutta yrityksen kasvun myötä se alkoi kohdata yhä suurempia haasteita hajanaisen datan ja manuaalisten prosessien kanssa. Siirtyminen Pigment-ratkaisuun toi mukanaan merkittäviä hyötyjä, kuten läpinäkyvyyden lisääntymisen...

Sponda otti avullamme Copilot for Microsoft 365:en koko organisaationsa käyttöön: Tuottavampi tekoäly alkaa henkilöstön kouluttamisesta

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda otti avullamme Copilot for Microsoft 365:en käyttöönsä. Onnistuneen käyttöönoton avaimena oli henkilöstön aktiivinen koulutus Copilotin käyttöön jo ensimmäisistä vaiheista alkaen. Hanke osoitti, ettei tuottava ja tehokas tekoälyn käyttö riipu vain valituista teknologio...