Skip to content

twoday Biitin uudeksi toimitusjohtajaksi Markku Laukka

Aug 10, 2023 6:30:00 AM twoday

Suomen twodayhin kuuluvan twoday Biitin toimitusjohtajaksi on valittu Markku Laukka. Laukka siirtyy twoday Biitille Accenturelta, jossa hän on viime vuosien ajan vastannut yrityksen Salesforce-liiketoiminnasta Suomessa.

Elokuun alussa uudessa tehtävässään aloittaneella Laukalla on mittava kokemus sekä teknologia-alalta että konsultointiliiketoiminnasta. Ennen twoday Biitille siirtymistään Laukka ehti työskennellä Accenturella yli 20 vuoden ajan. Ihmislähtöisenä johtajana tunnetulla Laukalla on kokemusta monilta eri toimialoilta sekä asiakaslähtöisestä kehittämisestä.

“Olen tuntenut Biitin jo pidemmän aikaa. Tiesin, miten yritystä on pitkäjänteisesti kasvatettu sekä miten vahvan jalansijan yritys on Salesforce-markkinoilla Suomessa onnistunut saamaan. Hyppään nyt innolla mukaan tekemään yrityksen seuraavaa kasvuloikkaa.” 

Laukka seuraa tehtävässään yritystä sen perustamisesta saakka vetänyttä Ikla Puustista, joka ilmoitti huhtikuun lopulla jättäytyvänsä sivuun yrityksen toiminnasta. 

 

Yhteydenotot:

Markku Laukka, toimitusjohtaja, twoday Biit Oy, +358 40 772 5811
Jaakko Koivisto, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, twoday Biit Oy, +358 50 513 5311

 

twoday Biit
twoday Biit on Suomen ensimmäinen virallinen Salesforce-kumppani, joka perustettiin vuonna 2007 auttamaan suomalaisyrityksiä kehittämään omaa liiketoimintaansa teknologian avulla. twoday Biitin ydinosaamista on myynnin kehittäminen, tiedolla johtaminen sekä teknologian ja liiketoiminnan yhteensaattaminen. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2022 10,5 miljoonaa euroa sekä se työllistää nykyisin yli 90 huippuammattilaista. Lisätietoja twoday Biitistä löydät täältä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit