Tarkempi liikevaihtoennuste analytiikan avulla
Visma
Euroopan suurimpana SaaS-ratkaisujen toimittajana Visman liikevaihdosta suuri osa tulee transaktiopohjaisesta (maksu käytön mukaan) laskutuksesta. Näihin palveluihin kuuluvat mm. useille tutut M2, Maventa Autoinvoice ja Autopay, ja tällaisiin transaktioihin esimerkiksi erilaiset tulostuspalvelut.


Liikevaihdon ennustaminen on tärkeää kun suunnitellaan tulevaa. Vismalla tähän käytetään twodayn kehittämää edistynyttä analytiikkaa.
twodayn laatima ennuste perustuu aikasarjamallinnukseen. Yksittäisiä transaktiotyyppejä ennustetaan erikseen ja lopulta ennusteet yhdistetään, jotta saadaan arvio kokonaisliikevaihdolle. Ennusteen muodostamiseen käytetään useita eri malleja, joista valitaan aineistoon parhaiten sopiva.
“Yksittäisten aikasarjojen ennustetarkkuuksissa voi olla suurta vaihtelua, joka johtuu mm. muutoksista asiakkaiden käytöksessä. Kehitimme tätä varten liikennevalomalleja, joilla raportoimme automaattisesti miten luotettavana mitäkin ennustetta on syytä pitää, ja toisaalta minkä ennusteiden tarkkuus on pudonnut yllättäen. Tavoitteena on tuoda päättäjille paras mahdollinen dataan perustuva näkemys tulevasta kehityksestä”, kertoo twodayn erityisasiantuntija Juha Ylinen.
"Transaktiot ovat iso osa liiketoimintaamme. Osa-aluetta on vaikea ennustaa ja twodayn ennustemallin avulla saadaan perusteltuja arvioita mutu-tuntuman tilalle. Mallin avulla saadaan myös näkyvyyttä tulevaa ennakoiviin heikkoihin signaaleihin. Liiketoiminnan ennustaminen on meille olennaista, jotta tulevaisuuden näkymät saadaan paremmin kuvattua”, kommentoi Visma Softwaren talousjohtaja Pasi Harjula.
Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä.
Onnistumisia muiden asiakkaidemme kanssa

Ohjelmistorobotiikkaa sote-sektorille
2M-IT on suomalainen julkisomisteinen yhtiö, joka tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknisiä palveluja. Tavoitteena sillä on tuottaa hyvinvointia ihmisille tuottamalla ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiselle. 2M-IT:n isoimpiin omistajiin lukeutuvat useat eri sairaanhoitopi...

Mallinnetut prosessit ohjelmistokehityksessä – kokemuksia HUSilta
Miten mallinnetut prosessit palvelevat ohjelmistokehitystä? Tähän tapaan: Jos pyydetään muutamaa ihmistä kuvailemaan sanallisesti auto, saadaan erilaisia kertomuksia autoista. Jos taas otetaan ja piirretään auto yhdessä ja kaikkine tarpeellisine yksityiskohtineen, saadaan yksi täsmällinen kuva. Kert...

Lomakejärjestelmä yhdistää Kelan ja potilastietojärjestelmät
Lomake UNA on työkalu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Sovellus yhdistää Kelan ja erilaiset potilastietojärjestelmät, ja sen käyttö kasvaa voimakkaasti eri puolilla Suomea. twodayn Lomake UNA-tiimin vetäjä Mika Lepistö kertoo tässä jutussa, miten luodaan hyvä sähköinen lomake ja mitkä ...