
Visma Consulting on nyt twoday
CVC Capital Partners osti kesällä 2022 Visman Custom Solutions -divisioonan, johon myös Visma Consulting kuului. Näin syntyi uusi, Pohjoismainen digitaaliseen muutokseen keskittyvä teknologiayritys, joka toimii jatkossa nimellä twoday.
Olemme täyden palvelun teknologiakumppani. Toistasataa suomalaista suuryritystä sekä julkinen sektori luottavat kykyymme tehdä vaikuttavia asioita ja viedä vaativat projektit onnistuneesti maaliin. Meidät tunnetaan siitä, että hommat hoidetaan aina laadukkaasti, tehokkaasti ja sujuvasti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Tästä meillä on sanojemme lisäksi myös runsaasti näyttöjä.
Haluamme tehdä teknologian avulla monimutkaisesta maailmasta yksinkertaisemman ja helpottaa ihmisten arkea. Yli 600 asiantuntijaamme auttavat asiakkaitamme menestymään digitalisaation nopeassa kehityksessä, on kyse sitten muutoksen johtamisesta, digitaalisista palveluista, älykkäästä automaatiosta, dataohjatusta päätöksenteosta, räätälöidystä ohjelmistokehityksestä tai muusta.
Ei siis muuta kuin kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.
Palvelumme
Uutiset
Janne Sipilä tuo twodaylle vahvaa data- ja tekoälyosaamista
Tunnettu huipputason data- ja tekoälyosaaja Janne Sipilä aloittaa lokakuussa twodayn Data ja Analytiikka -yksikössä Business Development Directorina.
Uutiset
twoday AI Agent - organisaation oma superäly
twoday AI Agent mullistaa tiedon käsittelyn ja hyödyntämisen tekoälyn avulla. AI Agent on tekoälysovellus, joka tuo hetkessä kaiken yrityksesi tiedon helposti käyttöön ja auttaa automatisoimaan vanhat ja raskaat prosessit historiaan.
Uutiset
Ostamme BeanBakers Oy:n
Olemme ostaneet BeanBakers Oy:n, joka on nopeasti kasvava turkulainen IT-konsultointipalveluita tarjoava yhtiö. BeanBakers tekee ohjelmistokehitystä ja käyttäjäkokemuksen suunnittelua noin 35 asiantuntijan voimin suomalaisille yrityksille ja julkiselle sektorille.Uutiset
Suomen liiketoimintamme jatkoi vankkaa kasvua
Vuosi 2022 oli meille jälleen kasvun vuosi. Suomen liiketoimintamme ja sen kannattavuus kehittyi erinomaisesti: liikevaihtomme oli vuonna 2022 noin 85 miljoonaa euroa ja käyttökate 18 % liikevaihdosta. Kasvua edelliseen vuoteen tuli noin 16 %.



People over pixels.
Kun lähes jokainen yritys on jo teknologiayritys, tärkeimpään asemaan nousevat ihmiset. Meillä ihminen on kaiken toimintamme keskiössä. Katsomme muutosta sekä töitämme inhimillisestä perspektiivistä, ja ymmärrämme asiakkaidemme sekä heidän asiakkaidensa tarpeet.
Mutta ennen kaikkea ymmärrämme, että tärkein menestystekijämme ovat työntekijät. Piste. Siksi teemme kaikkemme, että olemme hyvä työpaikka ja meillä viihdytään. Vain näin saamme aikaan isoja asioita.

AI, automaatio, optimointi
Go On uudistaa työnvälitystä tekoälyn avulla
Henkilöstöpalveluita tarjoava yritysketju Go On päätti ottaa käyttöön tekoälysovellus twoday AI Agentin eri toiminnoissaan sujuvoittamaan prosesseja.
Liiketoimintasovellukset
Säästöpankkiryhmä käynnistää merkittävän liiketoimintauudistuksen Microsoft-pilven avulla
Pankkiryhmän asiakkuudenhallinnan prosessit tullaan uudistamaan ja rakentamaan Microsoft Dynamics 365 -alustalle ketterän asiantuntijatiimimme tuella.
Data/BI
Optimointiratkaisu säästää ympäristöä ja julkisia varoja
Sovelsimme aiemmin kehittämäämme optimointialgoritmia kyytien yhdistelyyn yhdessä Taksi Helsingin ja välitysjärjestelmän toimittajan MTI:n kanssa.


Make your next career move twoday.
Meillä jokainen voi olla oma itsensä. Riittää, että osaa asiansa. Teemme kovia tekoja löysin rantein, eli rennosti yhdessä, työkaveria tukien ja ilman turhaa pönötystä.
Vaikka teemme työtä, jolla on oikeasti merkitystä, ja suhtaudumme työhömme vakavasti, emme ota kuitenkaan itseämme turhan vakavasti. Pilke silmäkulmassa ja hymy naamalla maanantaitkin maistuvat paremmalta.

"Haluan kannustaa naisia it-alalle"
Nur kokee, että twodaylla yhdenvertaisuus ja suvaitsevaisuus toteutuvat arjessa.

Uusimmat blogimme
Kiinnostuitko?
Tilaa uusimmat asiakastarinat, kiinnostavimmat blogit ja muut kuulumiset suoraan sähköpostiisi.
Asiakkaitamme


































